C YOU STUDIO – OPENING PARTY

 

Olin viime viikonloppuna tänä syksynä avatun kauneushoitolan, C You Studion avajaisissa ja lupasin aikaisemmassa postauksessa tehdä kyseisestä paikasta hieman esittelyä. Ensinnäkin kauneushoitola sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, Hallituskadulla. Paikka on juuri remontoitu ja sisustukseen on panostettu, mm pehmoisilla karvataljoilla. Tila on ihanan avara ja henkilökunta lämminhenkinen. Hoitoihin kuuluvat mm ripsienpidennykset, kasvo- ja jalkahoidot, meikkaus ja ihokarvojen poisto. C You Studio ei ole mikään perinteinen kauneushoitola vaan hoitolan yhteydessä toimii myös kampaamo. Tuo kampaamo-osion sisustus on ihan mun lemppari. Viime lauantaina oli viralliset avajaiset. Harvoin olen odottanut avajaisia yhtä innoissani kuin nyt, johtuu varmaan siitä, että olen ollut asiakkaana heti alusta lähtien. Olen käynyt tytöillä (Veeralla ja Hennalla) jo aiemmin ripsienpidennyksissä toisessa paikassa. Sain useamman kaverinkin innostumaan lähtemään mukaani.

 

Last weekend, I was at the opening party of C You Studio and I promised to make a post about it and the company. First of all the Beauty Salon is at Hallituskatu in the city center of Tampere. The place is just renewed, and the interior is very nice. The space is roomy and the staff are very warmth. In their treatment menu they have classic and volume extensions, facials, pedicure, make up and hair removal treatments. C You Studio is not a regular beauty salon, they also have hairdresser in their place. The official opening was last Saturday. I have never been so excited about an opening party, but I guess it’s because I’ve been costumer from the start. I got few friends excited too and them to come with me.

 

Avajaisten teemavärinä oli selkeästi kulta, joka sopii paremmin kuin hyvin tällaiselle kultaharakalle. Tarjolla oli mm Blue Nunin lehtikullalla koristeltua kuohuvaa, sekä makeita leipomuksia ja suolaisia cocktailpaloja. Ps. Noi tuulihatut oli sairaan hyviä! Alkuun otettiin pieni visa, jossa kysyttiin ripsienpidennyksistä sekä faktaa kauneushoitolasta. Ohjelmassa oli myös arvontaa, valokuvausta sekä kampaaja Pinja tekemässä pikakampauksia. Osa kavereista sai itselleen ihanat kiharat, joista kuvia ylempänä. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan mahtava. Avajaisissa oli paljon tarjouksia, mm -30% avajaispäivänä varatuista hoidoista. Varasin heti uuden ajan ripsihuoltoon ja päätin kokeilla myös ensimmäistä kertaa timanttihiontaa. En ole koskaan ollut minkäänlaisessa kasvohoidossa ja hieman jännittää, mutta eiköhän se mene ihan hyvin. Timanttihiontaan menen parin viikon päästä. Myös pari kaveria innostui avajaistarjouksesta ja päätti hankkia itselleen uudet ripset.

♥ Joulukuun tarjouksena kiharat ja meikki 60€

 

The theme colour of the opening was clearly gold, that suits more than better for a gold lover like me. They had Blue Nun Gold edition sparkling wine and sweet and salty cocktail food. At first, we had a little quiz, where they asked questions about eyelash extensions and facts about the company. There was also lottery, photo shoot and hairdos by hairdresser Pinja. Some of my friends got beautiful curls, pictures above. The atmosphere was amazing. They had lot of discounts like 30% off at opening day reservations. I immediately made a reservation my next eyelash extension appointment and I decided to try a diamond facial. I’ve never been in any facial treatment’s so this will be my first time ever. My diamond facial appointment is in few weeks. Some friends got excited about the discount too, so they made appointments to eyelash extensions.

♥ December special offer curls and make up 60€

 

Kiitos mahtavasta päivästä ihanille ystäville, sekä C You Studion tytöille <3

Thank you C You Studio and friends for an amazing day <3

 

POSTED IN: BEAUTY

 

SHARE:

PINK EXPLOSION

 

Last Sunday I had a photoshoot with my friend and we found many nice locations from the city center, but all parking spaces were full. Note to yourself: next time go with bus! After 45 minutes we found quite nice place at Finlayson. We were little hurry, because it was almost 3 pm and it starts to darken at this hour. It was also raining, so my friend had to use plastic bag as the camera rain cover. Yes, it’s so easy and glamorous to take outfit photos 😀 😀 We were planning indoor pictures next time, because the weather almost never favour us.

I bought my pink coat a month ago and it’s from Bik Bok. I already left it to the store once because I thought as a short person, can’t pull of long coat. Next time I wanted to try it again, but the smallest size was out of stock. At third time I noticed they are still selling this coat, and I wanted to check their sizes. For my surprise they had my size and I decided to buy this time. I get use to the length of the coat and I don’t regret buying it at all, because it’s also very warm and comfy.

The name of the heading comes from my work mate, who once told me my changing cubicle is like “pink explosion” First of all I have lot of clothing there and it’s very full, and I have no idea where they all come from 😀 Secondly my pink coat was there with my pink accessories, so it was a pink explosion.

 

Käytiin sunnuntaina kuvailemassa kaverin kanssa ja oltais löydetty useampikin kiva paikka Tampereen keskustasta, mutta parkkipaikat olivat ihan täynnä. Note to yourself: menkää ens kerralla bussilla! 45 minuutin autolla pörräilyn jälkeen löydettiin ihan kiva paikka Finlaysonilta. Meille tuli jo vähän kiire kuvata, koska kello oli lähemmäs kolme ja pian alkoi hämärtymään. Myös vettä satoi, joten kaveri joutui pitämään muovipussia kameran suojana. Aah, niin helppoa ja glamourista tää asukuvien ottaminen 😀 😀 Suunniteltiin, että voitais ehkä ensi kerralla ottaa sisäkuvia, kun nää ilmat ei meitä oikein suosi.

Pinkki takki on ostettu noin kuukausi sitten Bik Bokista. Jätin sen jo kerran aikaisemmin ostamatta, koska ajattelin ettei noin pitkä takki sovi näin lyhyelle. Seuraavalla kerralla olisin halunnut sovittaa takkia uudestaan, mutta pienin koko oli loppunut. Kolmannella kerralla satuin huomaamaan, että takkia myydään edelleen ja ajattelin tsekata koot vielä. Yllätyksekseni kokoja oli tullut lisää ja päätin ostaa takin tällä kertaa. Takin pituuteen tottui nopeasti, enkä kadu ostosta yhtään koska takki on myös tosi lämmin.

Otsikon nimi tulee siitä kun työkaverini kerran mainitsi että pukukaappini on ”pinkki räjähdys”. Ensinnäkin mulla sattuu olemaan siellä ihan hitosti vaatteita ja se on ihan täynnä, eikä siis mitään hajua että mistä ne kaikki on sinne tullu 😀 Toiseksi siellä oli mun kyseinen pinkki takki ja muita pinkkejä asusteita niin se oli pinkisti räjähtänyt.

  Pictures: Iidaliina


 

Coat: Bik Bok
Beanie: Gina Tricot
Bag: Michael Kors

 

 

POSTED IN: FASHION


 

SHARE: